| A-asukasyhdistys ry:
Kaikki A-yhtiöiden talojen vuokralaiset, myös vapaarahoitteissa vuokra-asunnoissa asuvat, kuuluvat niin halutessaan jäseninä A-asukas ry -yhdistykseen, joka järjestää monipuolista toimintaa asukkaille.
Otteet yhdistyksen säännöistä:

“Yhdistyksen tarkoituksena on toimia A-konsernin asukkaiden hyväksi, kehittää heidän yhteenkuuluvaisuuden tunnettaan, edistää asukkaiden harrastus- ja kulttuuritoimintaa sekä viihtyvyyden kehittämiseen tähtäävää toimintaa, osallistua aluetta koskevaan taloudelliseen suunnitteluun ja myötävaikuttaa
sellaisten tilojen aikaansaamiseksi, joiden suojissa yhdistyksen tarkoitusperien mukaista toimintaa voidaan harrastaa. “
“Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa toimeenpanemalla kokouksia,
juhlia ym. samantapaisia tilaisuuksia, selvittämällä kaikkia
asumiseen liittyviä kysymyksiä, tekemällä aloitteita kaupungille ja
muille yhteisöille sekä olemalla yhteistyössä muiden yhdistysten
kanssa. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi järjestää
asianomaisella luvalla varainkeräyksiä ja arpajaisia, vastaanottaa
lahjoituksia ja testamentteja ja harjoittaa yhdistyksen
tarkoitusperiä palvelevaa julkaisutoimintaa. Yhdistyksen
tarkoituksena ei kuitenkaan ole voiton tai muun välittömän ansion
hankkiminen jäsenilleen.”
|
|
A-asukasyhdistyksen
hallitus
puheenjohtaja
Aarne Laakso
0400-885 473
aarne.laakso(a)pp.inet.fi
varapuheenjohtaja
Veikko Davitsainen
0400-874 983
sihteeri
Aili Väisänen
040-412 1382
muut hallituksen jäsenet
Harri Rainio
0400-875 888
Jens Lindfors
050-412 0102
|